tiistai 1. huhtikuuta 2014

Päivä valokuvaten

Hei kaikille ja hauskaa aprillipäivää! Toivottavasti kukaan ei ole joutunut sen kummemmin pilan kohteeksi, itse viihdyin kauan kaivatun vapaapäivän kotosalla, joten piloja ei sen kummemmin tullut omalle kohdalle lukuunottamatta säätä, joka yritti tarjota hetken aikaa lumisadetta. Noup!

Sain tänään ihanaisen ystäväni avustuksella kuvattua loputkin kenkäkaapeissani lepäilevistä kultseista, joten nyt pitäisi saada ainakin postausaiheita! Pääsykoekirjatkin napsahtivat postiluukusta tänään, joten huomenna alkaa se kauan odotettu ja ehkä hieman kammottukin luku-urakka. Tuntuu toisaalta siltä, että olen koko viime vuoden vain motivoinut itseäni tätä hetkeä varten, että ainakin sen puolen pitäisi olla jokseenkin kunnossa, ainakin toistaiseksi!

En vielä tänään esittele yksittäisiä pareja, mutta kokonaisuudesta laitan kuvaa ja pakko muuten todeta tähän vielä ennen kuvaa, etteivät kaikki edes mahtuneet asetelmaan! Pois jäivät mm. viisi paria aika perus mustia korkokenkiä, kaikki ballerinat ja sandaalit, saappaat ja saapikkaat ja kaikki hiemankin normaalimmat kengät. Ja laskin nämä hieman "hienommat" kengät; 86 paria korkokenkiä, nilkkureita, ballerinoja, saappaita yms. Sen lisäksihän kaapeista löytyy melkein 20 paria kaikkea muuta (tennareita yms.). Joten hupsistakeikkaa! Satasen rajapyykki on nyt ylitetty.


Elikkä siinä oli hieman esimakua tämänhetkisestä kenkärepertuaarista. Aika monta paria saatiin tungettua kuvaan, mutta silti muutamat hyppäsivät lakanan yli. Noo, mutta ei se ole niin vakavaa! Ja sain itsenikin kenkieni keskelle kuvattavaksi, jokseenkaan en ollut tyytyväinen melkein mihinkään kasvoversioista, joten jatkan suhteellisen anonyyminä pysymistä! Ja sain vihdoin päivitettyä kansikuvankin. Mitäs mieltä ihmiset on? Tappelin nimittäin hävettävän kauan loppujen lopuksi noinkin helpon homman parissa, koska en ole mikään tekniikan ihmelapsi.

Nyyh, Litat jäivät minun taakseni piiloon.

Mutta ei tällä kertaa mitään kummallisempaa kuin vain taas lupauksia tulevasta! :D Olen kamala, tiedän, mutta kello on kohta jo puoli 12 ja huomenna pitäisi reippaana opiskelijaneitokaisena aloittaa reippaana kukonlaulun aikaan lukeminen. Ei kuitenkaan hätää, en ole kaikkoamassa ikuisuudeksi ja nyt minulla on paljon uutta kuvamateriaalia, jotta voimme jatkaa Kenkähyllyjen aarteet sarjaani. Elikkä ensi kertaan ihanaiset ja haastan kaikki uskaliaat kenkäholistit laskemaan omat kenkänsä.

2 kommenttia:

  1. Voi ku itekin saisin haalittua ison kenkäkokoelman! :) Itelläni tulee vastaan tila eli en tosiaan tiedä missä noita kenkiä säilyttäisin :/
    Annan sulle hieman tekemistä, tässä sulle haaste :) http://anythingfable.blogspot.fi/2014/05/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itsellänikin tilan puute tulee uhkaavasti vastaan, mutta tähän mennessä olen todella tehokkaasti keksinyt jos jonkinlaisia säilytysmetodeja alati kasvavalle kokoelmalleni. :D Viimeksikin lähti miehen vaatteet (salaa) pienemmälle tilalle, jotta uudet parit löysivät paikkansa.

      Kiitos haasteesta, toteutan sen hetimiten! :)

      Poista