lauantai 22. helmikuuta 2014

Kenkäholistin kulisseissa

Hei kaikille! Ajattelin näin aikani kuluksi tehdä päivityksen, jossa esittelen hieman itseäni, jos jotakin vaikka kiinnostaisi. :)

Elikkä olen 21-vuotias neitokainen Vantaalta ja asun kahdestaan kerrostalokaksiossa poikaystäväni V:n kanssa. Ainoa miinuspuoli mielestäni asunnossa on se, ettei alati kasvavalle kenkäkokoelmalleni kohta ole enää tilaa ja on jatkuvasti keksittävä uusia keinoja piilottaa uusia löytöjä ovelasti kaapin perälle (ne otetaan hiljalleen ja salaa käyttöön ;). Minulla oli esimerkiksi loistava 12 kenkäparin kenkäteline oveen, mutta surkean tuurini takia vaatehuoneen (lue komeron) ovi on sentin liian kapea. Mutta muuten olen erittäin tyytyväinen asuntooni, varsinkin sijaintiin. En edes muista milloin olisin häiriintynyt metelistä, joka oli suuri ongelma edellisessä!

Työskentelen kaupan kassalla/tuoreus- ja vuorovastaavana/paistajana/myymälätyöntekijänä, joten viihdyn jokseenkin niin hyvin kuin voi työssäni. Vaihtelu todellakin virkistää, jonka lisäksi minua on siunattu loistavalla työporukalla. En ole kuitenkaan jäämässä myyjäksi, vaan suurena haaveenani on päästä oikeustieteelliseen, Helsinkiin vieläpä. Tuuri ei kuitenkaan ole ollut puolellani vieläkään, niin kuin ei melkein koskaan. :D Mutta jatkan vaikka joka kevät yrittämistä, jotta toteutan yhden unelmani. Ja jostainhan rahaa on tienattava elämiseen ja kalliin harrastukseni jatkumiseen.

En tiedä mistä kenkäholismini on alkuperäisesti lähtöisin ja ensimmäiset korkokenkäni olivat vasta rippijuhliini; mustat nilkkaremmilliset Vagabondit! Ehkä tämä toisaalta kulkee suvussa, sillä äitini on lähes yhtä tehokas kenkien keräilijä, joskin on keskittynyt saapaspuolelle kun oma kokoelmani täyttyy "peruskorkkareista". Kaiken lisäksi olen ainakin omasta mielestäni kamalan lyhyt - 162 cm - joten kompensoin sitä korkeilla koroilla, jotten erottuisi niin selvästi pidempien ystävieni joukossa. Muutenkin on sellainen fiilis, että olen kuin luotu kävelemään koroilla, sillä en muista koskaan minulla olleen ongelmia koroilla kävelyn suhteen. En ole koskaan kaatunut (selvin päin enkä humalassa) korkeiden korkojen takia, muiden syiden takia kylläkin, eikä itse korkokenkäkävelyssäkään ole ollut koskaan vaikeuksia. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, olen vahvasti sitä mieltä, että jos et osaa kävellä koroilla, olisi syytä edes harjoitella kotona ennen kuin astuu ulos. Se ei ole mielestäni vain hölmön näköistä, vaan myös "haitallisempaa" kävelijälle. Oikea kävelytapa helpottaa huomattavasti myös sitä, etteivät jalat väsy niin nopeasti.

Kenkien ostelun ohella harrastuksiini kuuluu ringette, jota pelaan nykyään vain harrastetasolla ajanpuutteen vuoksi. Se on mukava irtiotto arjesta aina kun töiltäni kerkiän jäälle. Minusta on myös hauska, että jotkut välillä yllättyvät kun nykyään paljastan tämän. Ennen olin todellakin poikatyttö, mutta  tyylini lähti lukion puolivaiheilla muuttumaan naisellisempaan suuntaan, mistä olen ihan kiitollinen. Enää ei vaatekaapista löydy pelkkiä bändipaitoja ja rikkinäisiä farkkuja.


Muutoin vapaa-aikani käytän lukemiseen, ystävien kanssa hengailuun, leffojen katseluun ja pelailen myös xboxilla (hurja paljastukseni!). Jahka löydän motivaationi takaisin, olisi ideana ostaa salikortti, mutta tällä hetkellä töissä on niin hektistä, ettei energiaa vain millään riitä. Olen siinä mielessä seuraurheilija, että minun on kamalan vaikea lähteä itsekseni treenaamaan, mutta jonkun kanssa sovitusta urheilusta on paljon vaikeampi luistaa. Olen nimittäin erittäin suuri kontrollifriikki, mitä tulee ajoissa olemiseen. En voi sietää myöhästymistä ja olenkin tämän takia yleensä kaikkialla vähintään kymmenen minuuttia aikaisemmin.

Mitä blogiharrastukseeni tulee, tämä blogi on ollut jo vuodenpäivät pystyssä, mutta kirjoittelu on ollut enemmän tai vähemmän aktiivista. Haluaisin ehdottomasti saada tämän aktiivisempaan suuntaan ja koska olen tähän mennessä painottunut vain kenkiin, olen pohtinut skaalan laajentamista. Haluaisin mielläni päivitellä myös arkisempia asioita, vaikka elämäni ei niin kovin jännää ole. :D Ja jahka kevät pääsee pidemmälle, luvassa on myös päivän asu ja kengät -postauksia! Mutta vedetään vielä jonkin aikaa vanhalla kaavalla.

Ja mitä vanhaan kaavaan tulee, kävin pari päivää sitten ystäväni kanssa Flamingossa Amarillossa syömässä ja koska hänen piti saada ostettua uusi laukku, käytiin kurkkaamassa Click Shoen tarjontaan. Huono tai hyvä ajatus, miten sen ottaa. Laukkua ei löytynyt, mutta minä löysin varmaan kahden minuutin jälkeen mukaan lähtevät korkkarit. Hups? Ihanan kimaltelevat Steve Maddenin korot osuivat heti silmään ja koko 36 komeili sovitusta odottaen hyllyn reunalla. En vain voinut vastustaa kiusausta kun ne olivat kaiken kukkuraksi alessa!

Steve Madden 70e

Tällaista tällä kertaa! Ensikertaan jätän ihanaiset Jeffrey Campbellit, jotka tilasin syyskuun puolella. Kaikki neljähän sopivat täydellisesti jalkaan ja kaikkia on saatu jo käytettyä, joten oli loistava ostos. Niitä odotellessa, pitäkää huolta kengistänne.

2 kommenttia:

  1. Hei en tajunnu et bloggaat kans :) Kiva! Liityin!

    Käy kurkkaa munki jabananaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on tässä jonkin aikaa tullut harrasteltua enemmän tai vähemmän aktiivisella tasolla. :) Uusia lukijoita on aina kiva saada!

      Poista