perjantai 21. maaliskuuta 2014

Holy Cross Boots

Heippa kaikille ja mukavaa viikonlopun alkua! Tulihan se takatalvi sieltä vihdoin, vaikka kuinka olin eri mieltä asiasta. Meillä toisaalta lumi on hyvin kadonnut teiltä tämän päivän aikana, mistä olen hyvin kiitollinen. Mutta sentään kevättä ja kesää kohti kuljetaan hyvää vauhtia.

Kävin ystäväni kanssa tiistaina Lindexin ja Ellen järjestämässä ennakkomyynti-illassa katsastamassa uutta mallistoa. Mukaan lähti jopa yksi jakku, josta olin varsin hämmentynyt, sillä en koskaan löydä oikeankokoista jakkua! Minulla on leveä selkä, jonka takia käsistä sopivat puristavat yleensä selästä ja selästä sopivat taasen ovat liian suuret käsistä. Illalla oli myös pientä makeaa tarjoilua ja saatiin jopa pienet Fresita-pullot! Illalla liikkeessä esiintyi myös Krista Siegfrids, joskaan en itse kummemmin ole kuunnellut musiikkia saati sitten pidä siitä.

En kuitenkaan tullut hehkuttelemaan Lindexin iltaa vaan uusia ihania kenkiäni! Kävin ihan mielenkiinnosta kurkkaamassa yhtiä Jeffrey Campbellin kenkiä, joita olin himoinnut jo pitkän aikaa. Pitihän niitä tietysti taas sovittaa... ja nilkkurit olivat -20%. Osaatte varmaan arvata mitä kävi?

Saanen esitellä Jeffrey Campbellin Silver Studded Holy Cross Boots ( 219e-> 175e)!






Minä ainakin rakastuin näihin kenkiin jo ensisovituksella, mutta jätin nämä vielä silloin kauppaan ihan sen takia,  etteivät nämä ole kovin halvat ostettavaksi hetken mielijohteesta. Olen kuitenkin ajatellut näitä melkein vuoden päivät, joten oli pakko vihdoinkin ostaa nämä osaksi kokoelmaani. Näillä on muuten erittäin mukava kävellä! Love it.

Odottelen vielä sopivaa tilaisuutta ensiretkelle Holy Cross Bootsieni kanssa, mutta eiköhän se sieltä kohta tule. :) Hauskaa kevään odotusta ja ihanista kesäkengistä unelmointia. Ensikertaan!

2 kommenttia:

  1. Ihanat! Ja vähän erilaiset :) Ilmeisesti kannattomuus ei haittaa noissa, ei meinaa keikata taaksepäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä ihanat! Ja tosiaan kävely on todella simppeliä siinä mielessä jos on tottunu kävelemään koroilla. Tasapainotus on sitä luokkaa, että voi kävellä ihan normaalisti. Portaissa pitää kyllä alasmennessä olla normaalia tarkempi, mutten muuta ole huomannut. :)

      Poista